Jäähyväisiä ja lopputenttejä!

Tänään sen sitten todella tajusin: Niin se vaan on aika lentänyt! Tänään on tasan 4kk siitä kun lento lähti Helsinki-Vantaalta kohti maapallon toista puolta. Että silloin jännitti! Kun pääsin Melbourneen en tuntenut täällä ketään ja kaikki oli aivan vierasta. Vähän pelotti mitä tästä tulee ja oliko tämä nyt ihan fiksu ratkaisu tänne yksinään lähteä. Muutamana päivänä olisi tehnyt mieli pakata kamat ja lähteä kotiin - koti-ikävä oli valtava ja välillä oikeen itketti.

Sitten se elämä alkoi täällä sujua. Löysin tuttuja, kavereita ja muutaman ystävän. Oma pieni huone asuntolassa alkoi tuntua jo kodilta ja turvapaikalta, vaikka kämppikset välillä ottikin päähän oikein olan takaa. Pian kuitenkin huomasin kuinka paljon huvia näistä kämppisten uusista käänteistä saikaan irti. Että sekopää pojan, Willin ja baby,baby-tytön jutuille onkaan naurettu. Keittiössä olemme myös kytänneet aasialaisten kokkauksia ja ihmetelleet kuinka 17 vuotiaat pojat kokkaavat mahti annoksia useamman tunnin illassa. On myös ihmetelty sammakkosuklaa-papereita käytävillä ja jopa löydetty syyllinen. Olen myös törmännyt outoon yölenkkeilijään meidän kerroksen käytävällä. Heliltä varastettiin ruokaa - kuinka sitä sitten saalistettiinkaan. Ja on sitä keskellä yötä juostu yöpuvussa uloskin palohälytyksen takia!

Ihmeellisesti Melbournen keskusta alkoi tuntua jo erittäin kodikkaalta ja ensin niin sekava kampusalue on jo ihan kotoisa. Parhaat ravintolat Lygonilla kyllä tiedetään ja Buggsin torstaibileet on ihan tuttua kamaa. Myös se paras italialainen jäätelöpaikka on tiedossa.

Nyt kun ajattelee taakse päin niin että tässä ajassa onkin ehtinyt tapahtua ja kuinka paljon onkaan opittu. En tiedä onko kielitaito parantunut, mutta ainakin sitä on oppinut käyttämään - pakko on ollut.

Olen myös kiertänyt ihanissa tapahtumissa ja tutustunut ihmeellisiin ihmisiin. On käyty formuloissa, vaeltamassa ja kiipeilemässä. Viime sunnuntaina japanilaiset naiset halusivat ottaa kuvia meidän kanssa - oltiinhan me liuta blondeja joulupukin maasta!

Tämä kaikki tuli mieleen nyt, kun jouduin sanomaan jäähyvästejä. Yht äkkiä sitä tajusi että en voi enää kokata Helin kanssa tai mennä sunnuntai-brunssille koko porukan kanssa.

Tänään oli ikävä päivä. Piti jättää jäähyväisiä, ulkona myrskyää ja kävin tekemässä aivan kamalan patologian tentin. Oli sellainen olo että tekisi mieli itkeä ja lähteä taas kotiin!

Mutta aikaisemminkin siitä olosta on selvitty. Yritin ajatella että kohta tämä olo ja tentit on jo historiaa ja ehkä mietin tätäkin päivää ja kauhutenttejä joskus haikeudella. Ei voi tietää! Yritin myös lohduttautua sillä ajatuksella että minun ei tarvitse saada tenteistä 90% pisteistä, niin kuin Georgioun (eli siis George Saksasta) pitää .

Minun pitää nyt yrittää vielä hetki keskittyä tähän lukukauteen, vaikka tuntuu että kukaan muu ei sitä enää tee! Mutta kohta kun se on tehty on edessä uudet seikkailut ja uusi puolisko vaihdostani voi alkaa. Tuntuu niin hassulta että teen kaiken vähän niin kuin uudestaan. Tänne tulee uusia vaihtareita - Taas pitää tutustua uusiin ihmisiin. Pitää etsiä uusi kämppä ja ehkä totutella uusiin kämppiksiin. Pitää valita uudet kurssit ja pääsee uusiin bileisiin ja uusiin tapahtumiin. Ja mikä parasta - tällä kertaa minun ei tarvitse sitä yksin tehdä sillä Atte tulee tänne reilun viikon päästä koko tulevaksi puoleksi vuodeksi! Sitä onkin odotettu ja suunniteltu! Ja nyt se aika on jo ihan oven takana. Atte tekee juuri viimeistä työtuntiaan ja ylihuomenna lento lähtee Suomesta.

Hurjaa miten aika kuluu ja asiat muuttuu. On tämä vaihdossa olo kyllä ollut rankkaa ja antoisaa. Niin kuin Heli tänään sanoi että "En kyllä uudestaan vaihtoon lähde. Vaikka tekisin kyllä tämän kaiken uudestaan." Näin se on ja aina pystyy! ;)

Toivottavasti seuraava puoli vuotta on yhtä antoisaa ja sekopäistä kuin viimeiset 4kk!

Ja pitäkäähän mulle peukkuja ja varpaita pystyssä tulevien tenttejen varalle siellä Suomessa! ;)